31.3.2014

Animal Ark - kaikki lähti patalapusta








































Haluaisin esitellä teille ihanan verkkokaupan, Animal Arkin, johon ihastuin taannoin ja ajattelin jakaa tämän ihastuksen kanssanne uudella tavalla. Olkoon tämä Herra Puukengän ja Neiti Räsymaton ensimmäinen virallinen blogiyhteistyö, josta sinäkin hyödyt, kun luet loppuun asti. Tässä pienimuotoinen esittelyhaastattelu, olkaa hyvä!


Mikä on Animal Ark ja milloin se on perustettu?
Animal Ark on eläinaiheiseen designiin keskittynyt verkkokauppa ja se on perustettu loppuvuodesta 2013.

Mistä syntyi idea eläinaiheisen designin verkkokauppaan?
Eläimet ovat aina olleet meille tärkeitä, mutta idea eläinaiheisen designin verkkokauppaan syntyi kuitenkin sattumalta, niin kuin moni asia tässä elämässä… Lamppu syttyi muutama vuosi sitten, kun mökkimatkallamme, pienessä käsityöputiikissa, törmäsimme ihastuttavaan koira-aiheiseen patalappuun (jonka tietenkin ostimme :-)). Patalapusta syntynyt ajatus eläinaiheisten tuotteiden kokoamisesta ja myynnistä jäi pyörimään ja kypsymään mieliimme muutamaksi vuodeksi, kunnes lopulta viime syksynä päätimme nostaa Animal Arkin purjeet. Matka on vasta alussa ja toivomme tuulten olevien myönteisiä.


Mitkä seikat ovat tärkeitä, kun verkkokauppaan valitaan tuotteita?
Tavoitteemme on tuoda myyntiin taitavasti tehtyjä, mielenkiintoisia ja sympaattisia tuotteita. Pyrimme huolella valikoimaan tuotteita, joissa yhdistyvät kauneus, laatu, iloisuus ja leikkisyys.
Olemme erityisen kiinnostuneita pienten yritysten ja taitavien nuorten suunnittelijoiden töistä. Myös tuotemerkit, jotka eivät vielä ole tunnettuja Suomessa, kiinnostavat.




















































Onko nähtävissä, että eläinaiheet olisivat yhä suositumpia? Onko tällä hetkellä jokin tietty trendieläin?
Eläinaiheiset tuotteet olivat laajasti esillä vuoden 2013 asuntomessuilla. Uskomme, että eläinaiheet pysyvät jatkossakin suosiossa. Lemmikkieläimet ovat monille ihmisille hyvin tärkeitä ja rakkaita. Myös luonto eläimineen liittyy vahvasti suomalaisuuteen. Eläimet ovat kautta aikain seikkailleet lasten tuotteissa, miksei myös aikuisten ja vaikka vanhusten?

Kissat ja koirat ovat suosittuja, samoin monet pihapiirin tutut eläimet kuten siilit, linnut ja oravat. Myös kauempana metsän siimeksessä asustelevat pöllöt ja ketut kiinnostavat.


Mitä uutta verkkokauppaanne on tulossa?
Tavoitteemme on kasvattaa tuotevalikoimaamme ja etsimme jatkuvasti uusia suunnittelijoita ja tuotteita. Kuuntelemme tuotteidemme valinnassa mielellämme myös asiakkaittemme toiveita. Monet suunnittelijat ovat myös itse ottaneet meihin yhteyttä ja saaneet tuotteensa esille sivuillemme. Viimeisin tulokkaamme on kotimainen, kauniiden, luonnonläheisten pöllötuotteiden Design Palet.

Näin kertoivat Tiina ja Juha, jotka ovat ihmiset verkkokaupan takana.


Kuviksi tähän juttuun valikoin lempituotteitamme verkkokaupasta, niitä olisi kyllä paljon lisääkin. Tuollaiseen lintupurkkiin kätkisin pääsiäiskarkit ja tuijottavan kissalautasen laittaisin seinälle. Entäpä nuo salaisessa puutarhassa istuvat saapasjalkaiset kissat, ei kai keittiöpyyhkeitä voi koskaan olla liikaa? Pöllötyyny meillä jo onkin majaillut pidemmän aikaa ja se on ihan oikeasti luotu halattavaksi.
Löydätkö sinä suosikkisi valikoimasta?

Animal Ark haluaa tarjota Herra Puukengän ja Neiti Räsymaton kavereille, eli juuri sinulle 15% alennuksen verkkokauppaan, saat sen huhtikuun loppuun saakka käyttäessäsi ostoskorissa alennuskoodia: tuikkis




Kuvat valmistajien sivuilta: 

7 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä! Löysin sieltä heti yhden lahjan.

    VastaaPoista
  2. Tilkkukoira: Kiitos vaan itsellesi alkuvinkistä.

    Karkkis: Hyvä, että oli hyödyllinen piipahdus.

    Tessa: Kurkattiin haaste, se vaikutti sopivan meille huonoille haastettaville, joten odotahan vain.

    VastaaPoista
  3. Ihania juttuja ja ei ihan tusinatavaraa, joten täytyypä muistaa tuo, kun etsiskelee lahjaa jollekulle.

    VastaaPoista
  4. Tuikkis-ihanainen, olen tässä miettinyt että mitähän siulle kuuluu? Olet ajatuksissa! Terveisin viirunkeli (, ja sorry että lähestyn näin blogikommentein, mutten löytänyt sinua enää naamakirjan paheellisesta maailmasta)

    VastaaPoista
  5. Kirsikka: Juu kannattaa laittaa linkki talteen, kohtahan sitä on jo kevät ja kevät on täynnä juhlia.

    Viiru: Tervens, ihan hyvää kuuluu. Facebook oli hermostumisen syy liian useasti, joten olen siellä enää piilossa, jotta voin tehdä kuitenkin kirppisostoksia sieltä. Yksityisviestejä voi lähettää vielä sinnekin ja puhelinnumerokin on edelleen sama.

    VastaaPoista